Iida Tiihonen / Uutissuomalainen
Uutissuomalaisen ja Sunnuntaisuomalaisen jutut ovat leviävät tammikuusta lähtien entistä laajemmalle, kun Kaakon Viestinnän tilattavat lehdet alkavat julkaista niitä.
– Lehtemme kertovat paikallisten asioiden lisäksi, mitä maassa ja maailmalla tapahtuu. Viime aikoina onkin totta vie tapahtunut. On hienoa, että voimme tarjota lukijoillemme Uutissuomalaisen hyvin toimitettua sisältöä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävistä asioista. Sunnuntaisuomalaisen ansiosta meidän lukemistosisältöjemme määrä kasvaa merkittävästi. Samalla paperilehtiemme sivumäärät sunnuntaisin kasvavat nykyisestä, Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka sanoo.
Uutissuomalaisen ja Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaisevat Kaakon Viestinnän tilattavat lehdet ovat Lappeenrannassa ilmestyvä Etelä-Saimaa, Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo, Savonlinnassa ilmestyvä Itä-Savo, Kouvolan Sanomat ja Kotkassa ilmestyvä Kymen Sanomat. Lehdet ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista.
Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja sanomalehti Karjalaisen yhteinen valtakunnallinen uutistoimitus, joka on erikoistunut yhteiskunnalliseen journalismiin. Uutissuomalaisen juttuja julkaistaan tänä vuonna yhteensä 16 eri lehdessä.
– Uutissuomalaisen toimitus tavoittelee jatkossakin ärhäkästi valtakunnallisia uutisvoittoja. Lupaamme lukijoille myös laadukkaita, taustoittavia juttuja, jotka auttavat jäsentämään yhä monimutkaisempia syy-seuraussuhteita, kommentoi Uutissuomalaisen uutispäällikkö ja Väli-Suomen Median toimitusjohtaja Matti Pietiläinen.
Uutissuomalainen ja Sunnuntaisuomalainen toimivat julkaisijalehtiensä yhteisesti omistamassa tuotantoyhtiössä Väli-Suomen Mediassa, joka on osa Mediatalo Keskisuomalaista.
Uutissuomalainen on kahdeksan hengen toimitus, jonka toimittajat työskentelevät julkaisijalehtiensä levikkialueilla eri puolilla Suomea. Toimituksella on oma eduskuntatoimittaja.
Uutissuomalaisen toiminta alkoi kahdeksan lehden voimin helmikuussa 2017. Alusta asti mukana olleet lehdet ovat maakuntalehdet Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat sekä Uudellamaalla ilmestyvät Keski-Uusimaa, Uusimaa, Länsi-Uusimaa ja Aamuposti.
Viikonvaihdelukemisto Sunnuntaisuomalainen täyttää tämän vuoden alussa 22 vuotta ja uudistuu täysin. Sitä ovat viime vuosina julkaisseet Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat. Sunnuntaisuomalaisen kuuden hengen toimitusta johtaa tuottaja Terhi Nevalainen.
– Sunnuntaisuomalainen tulee lähemmäs ihmistä. Haluamme tarjota lukijoille inhimillisiä kohtaamisia ja ihmisten tarinoita. Seuraamme aikaa ja yhteiskunnallisia tapahtumia, mutta emme ylätasolla vaan nimenomaan tavallisten ihmisten arjessa, Nevalainen sanoo.
Tämän vuoden alusta alkaen Sunnuntaisuomalaisen jutut ovat luettavissa aiempaa laajemmin myös Uudellamaalla.
Aamupostin, Keski-Uusimaan, Länsi-Uusimaan ja Uusimaan tilaajat voivat lukea viikonvaihdelukemiston juttuja lehtien verkkopalvelusta ja näköislehdestä.
– Sunnuntaisuomalainen täydentää oivallisesti lehtien sisältöä. Palkittu viikkoliite tarjoaa näköislehden tilaajille lisää luettavaa sunnuntaille, jolloin lukemiseen on enemmän aikaa. Verkossa SuSun jutut täydentävät osaltaan lehtien omaa viikonvaihdesisältöä, Etelä-Suomen Median sisältöjohtaja Silja Tenhunen kommentoi.
Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaistaan tänä vuonna yhteensä 13:ssa lehdessä.
Väli-Suomen Median kolmas toimitus on teemasisältöjä tekevä Teemasuomalainen, jonka juttuja julkaistaan laajasti Mediatalo Keskisuomalaisen lehdissä ja Karjalaisessa.