Matti Pietiläinen jatkaa Väli-Suomen Median toimitusjohtajana ja Uutissuomalaisen uutispäällikkönä 31.3.2024 saakka.
Pietiläinen oli uutispäällikkönä perustamassa Uutissuomalaisen toimitusta vuonna 2017 ja on johtanut sitä koko ajan.
Väli-Suomen Median toimitusjohtajana hän on toiminut huhtikuusta 2019 alkaen.
Teemasuomalaisen tuottaja Laura Määttänen jatkaa tehtävässään myös vuosina 2021–2022. Hän on johtanut Teemasuomalaisen toimitusta tuottajana sen perustamisesta, tammikuusta 2019 lähtien.
Väli-Suomen Mediaan kuuluu valtakunnallisiin uutisiin keskittyvän Uutissuomalaisen ja teemasisältöjä tekevän Teemasuomalaisen lisäksi myös viikonvaihdetoimitus Sunnuntaisuomalainen.
Väli-Suomen Media Oy on Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiö, jossa on osakkaana sanomalehti Karjalainen. Yhtiö tuottaa sisältöjä sekä verkkoon että painettuihin sanoma- ja kaupunkilehtiin.