Uutissuomalainen oli viime vuonna Suomen viidenneksi eniten uutisvoittoja eli skuuppeja tehnyt toimitus. Tieto selviää Journalisti-lehden perinteisestä vertailusta, jossa selvitetään Suomen Tietotoimiston STT:n siteeraamien uutisten määrää. STT:n siteeraus kertoo siitä, että toimitus on onnistunut kaivamaan oman uutisen, jota muulla medialla ei ole. Vuotta 2018 koskeva skuuppivertailu julkaistiin 31.1.2019.
Vuoden aikana STT siteerasi Uutissuomalaisen juttuja 63 kertaa. Vertailun ykkönen oli Yle, toiseksi sijoittui Helsingin Sanomat, kolmanneksi Lännen Media ja neljänneksi Ilta-Sanomat.
Edelliskerralla Uutissuomalainen oli vertailun kolmas Ylen ja Helsingin Sanomien jälkeen. Viime vuonna Uutissuomalaisen sisältöä muutettiin uutisten tekemisestä taustoittavampaan ja tarinallisempaan suuntaan.
Vertailun mukaan STT:n siteeraamien uutisten kokonaismäärä laski edellisvuodesta lähes kolmanneksen. Siteerausmäärä on ollut laskussa jo useamman vuoden ajan.
STT:n siteeratuimmat 2018
1. Yle (141 siteerattua uutista)
2. Helsingin Sanomat (130)
3. Lännen Media (80)
4. Ilta-Sanomat (72)
5. Uutissuomalainen (63)
6. Keskisuomalainen (55)
7. Iltalehti (46)
8. MTV (34)
9. Savon Sanomat (30)
10. Maaseudun Tulevaisuus (21) Lähde: Journalisti-lehti / STT
Väli-Suomen Media Oy:n Teemasuomalainen-toimituksen tuottajana on aloittanut filosofian maisteri Laura Määttänen. Määttänen on aiemmin työskennellyt sanomalehti Karjalaisen teematuottajana, Sunnuntaisuomalaisen toimittajana sekä muun muassa ajankohtaistoimituksen esimiehenä, toimitussihteerinä ja uutistoimittajana Karjalaisessa.
Teemasuomalaisen visualistina on aloittanut filosofian maisteri, muotoilija (yamk) Eveliina Salomaa. Salomaa työskenteli aiemmin graafikkona sanomalehti Karjalaisessa.
Teemasuomalaisen toimittajina ovat aloittaneet valtiotieteiden maisteri Eija Marja-aho, yhteiskuntatieteiden maisteri, Bachelor of Arts Tuomas Massinen ja filosofian maisteri Emmi Tuomisto. Marja-aho työskenteli aiemmin sanomalehti Keskisuomalaisen teema- ja liitetuottajana, Massinen toimittajana ja verkkotoimittajana Etelä-Suomen Media Oy:ssä ja Tuomisto toimittajana Etelä-Suomen Sanomissa.
Sunnuntaisuomalaisen toimittajana on aloittanut filosofian tohtori Terhi Nevalainen. Aiemmin hän työskenteli erikoistoimittajana sanomalehti Karjalaisessa.
Uutissuomalaisen toimittajana on aloittanut filosofian maisteri Sanna Inkinen. Aiemmin hän työskenteli teematuottajana Savon Sanomissa.
Teemasuomalainen on uusi toimitus, joka tuottaa teemasisältöjä Mediatalo Keskisuomalaisen, Pohjois-Karjalan Kirjapainon ja Kaakon Viestinnän sanoma- ja kaupunkilehtiin. Toimitus aloittaa tuotantonsa 21.1.2019. Teemasuomalaisen sisältöjä julkaistaan noin 20 lehdessä, jotka tavoittavat yhteensä noin 1,9 miljoonaa lukijaa.
Sunnuntaisuomalainen on Etelä-Suomen Sanomien, Karjalaisen, Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien yhteinen viikonvaihdetoimitus. Lehdet tavoittavat yhteensä yli 700 000 lukijaa. Sunnuntaisuomalainen on perustettu vuonna 1998.
Uutissuomalainen on 15 sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus. Lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,5 miljoonaa lukijaa. Uutissuomalainen on perustettu vuonna 2017.
Toimitukset ovat osa Väli-Suomen Media Oy:tä, joka on Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiö.
Uutissuomalainen oli ehdokkaana Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon saajaksi Vuoden journalistinen teko -kategoriassa. Palkintogaala pidettiin Helsingissä 14.3.2018, ja voiton vei Helsingin Sanomien teatteriprojekti Musta laatikko. Uutissuomalaisen ja Helsingin Sanomien lisäksi ehdokkaana oli Maaseudun Tulevaisuuden ja Vihreän Langan sovittelujournalismia edustava yhteisjuttu.
Uutissuomalaisen uutispäällikön Matti Pietiläisen mukaan jo pelkkä Bonnier-ehdokkuus oli voitto. Kyseessä on Suomen arvostetuin journalistipalkinto.
Pietiläisen mukaan Uutissuomalaisen toimittajat lähtivät vuosi sitten määrätietoisesti toteuttamaan suunnitelmiaan.
– Halusimme olla ärhäkkä uutiskone – kokoamme suurempi mediatoimija. Pyrimme tuomaan uusia avauksia ja näkökulmia sekä nostamaan esille merkittäviä yhteiskunnallisia keskustelunaiheita. Varmasti ainakin joltakin osin on onnistuttu. Siitä kertoo myös STT:n siteeraamien uutisten määrä, Pietiläinen sanoo.
Uutissuomalaista tuottavan Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtaja Ville Grahn arvelee, että ehdokkuus tuli Uutissuomalaisen uskalluksesta panostaa vakavaan, yhteiskunnalliseen journalismiin aikana, jolloin vallalla on journalismin pinnallistuminen, viihteellistyminen ja nopeat nettiuutiset.
Grahn arvostaa sitä, että ehdokkaaksi pääsi pääkaupunkiseudun ulkopuolinen toimija, mikä on hänen mukaansa harvinaista.
– Onhan se ihan hyvin, että kahdeksan toimittajaa tekee melkein yhtä paljon skuuppeja kuin kolmen tuhannen henkilön Yle, Grahn sanoo.
Uutissuomalaisen juttuja julkaisee yhdeksän alueellista sanomalehteä ja viisi kaupunkilehteä.
Yhden julkaisijalehden, Savon Sanomien, vastaava päätoimittaja Seppo Rönkkö toteaa, että Uutissuomalainen on onnistunut lyhyessä ajassa ottamaan selkeän aseman mediakentässä.
Vuoden juttu: Minna Holopainen, Janne Huuskonen, Jecaterina Mantsinen, Tuuli Oikarinen, Olli-Pekka Paajanen, STT. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala, Turun Sanomat.
Vuoden journalistinen teko: Musta Laatikko, Helsingin Sanomat.
Vuoden kirja: Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio. Huumepoliisi Jari Aarnion uskomaton tarina.
Vuoden journalisti: Olli Seuri, Yle, Radion Ykkösaamu.
Uutissuomalainen on ehdolla vuoden 2017 journalistiseksi teoksi. Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon saajaehdokkaat julkistettiin torstaina 15.2.2018.
Palkintoraadin perusteluissa Uutissuomalaista kuvataan näin: ”Seitsemän kirjoittavan toimittajan ja uutispäällikön toimitus on heti ensimmäisenä toimintavuotenaan noussut merkittäväksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua.”
”Uutissuomalainen on kokoonsa nähden tuottanut erittäin suuren määrän uutisvoittoja ja muiden lainaamia juttuja”, perusteluissa sanotaan.
Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtaja Ville Grahn iloitsee yhtiöön kuuluvan Uutissuomalaisen ehdokkuudesta.
– Bonnier on Suomen arvostetuin journalistipalkinto. Ehdokkuudet ovat harvinaista herkkua. Taustalla on varmasti Uutissuomalaisen menestyminen viime vuoden uutisvoitoissa. Ehdokkuus kertoo, että yhteiskunnalliselle journalismille on tilausta, Grahn kommentoi.
Kun katsotaan STT:n siteeraamien uutisvoittojen määrää, Uutissuomalainen sijoittui viime vuonna kolmanneksi heti Ylen ja Helsingin Sanomien jälkeen 125 siteerauksellaan.
Uutissuomalaisen toimitus aloitti työnsä helmikuussa 2017. Toimitukseen kuuluu seitsemän toimittajaa sekä uutispäällikkö Matti Pietiläinen.
– On mukavaa, että nyt huomioidaan laadukasta päivittäisuutisjournalismia. Olen ylpeä uutisvoitoistamme ja tiimistä, jossa jokainen on sitoutunut kovan tason journalismin tekemiseen. Ilman vahvaa yhteistyötä menestys ei olisi mahdollista, Pietiläinen kommentoi.
Uutissuomalaisen journalistinen linja on jatkunut viime vuoden jälkeenkin uutispainotteisena.
– Tavoittelemme uutisvoittoja, mutta myös esimerkiksi laadukkaita taustoittavia juttuja. Haluamme tuottaa uusia näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun, Pietiläinen kertoo.
Vaikka toimittajat istuvat eri puolilla Suomea, yhteydenpito on tiivistä.
– Meillä on joka aamu videopalaveri, ja olemme jatkuvasti yhteydessä chatin kautta. Meillä on hyvä yhteishenki, sanoo Pietiläinen.
Omaa rooliaan Pietiläinen kuvailee sanoilla ”koordinoija” ja ”sparraaja”.
– Varmistan, että kokonaisuus toimii ja että toimittajat voivat keskittyä journalistiseen ydintyöhön, Pietiläinen näkee.
Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteinen uutistoimitus. Uutissuomalaisen juttuja julkaisevat sanomalehdet Aamuposti, Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, Karjalainen, Keskisuomalainen, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa sekä kaupunkilehdet Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Tamperelainen, Turkulainen ja Vantaan Sanomat.
– Uutissuomalaisella on jatkossakin vahva rooli lehtien välisessä yhteistyössä, kommentoi Väli-Suomen Median toimitusjohtaja Ville Grahn.
Väli-Suomen Mediaan kuuluu Uutissuomalaisen lisäksi Sunnuntaisuomalainen. Bonnier-palkintojen saajat julkistetaan 14.3.2018.
Uutissuomalainen on sijoittunut kolmanneksi Journalisti-lehden selvityksessä, jossa vertaillaan tiedotusvälineiden uutisvoittojen määrää. Vertailussa lasketaan uutisvoittoja eli skuuppeja sillä perusteella, kuinka monta toimituksen tuottamaa uutista Suomen Tietotoimisto STT siteerasi vuoden aikana.
STT lainasi viime vuonna 125:ttä Uutissuomalaisen juttua. Vertailun ykkönen oli Yle, jolta STT siteerasi 207 uutista. Toiseksi tuli Helsingin Sanomat 182 skuupilla.
Selvityksen tulokset julkaistiin torstaina.
Uutissuomalaisen uutistyön tehokkuudesta kertoo se, että kyseessä on vain kahdeksan hengen toimitus. Yle saavutti uutisvoittonsa noin tuhannella uutis- ja ajankohtaisjournalistilla, Helsingin Sanomissa journalisteja työskentelee yli 250.
Uutissuomalainen aloitti työnsä viime vuoden helmikuun alussa, joten skuupit syntyivät yhdentoista kuukauden aikana. Muilla vertailussa olleilla viestimillä uutisvoittoja on koko vuodelta.
Uutissuomalaisen skuupit käsittelivät laajasti erilaisia aihealueita, esimerkiksi valtakunnan politiikkaa, maahanmuuttoa ja opiskelua. Uutisvoitto tuli muun muassa siitä, että Uutissuomalainen kertoi ensimmäisenä sote-lakien siirtymisestä tulevaisuuteen.
Kun toimitus aloitti vajaa vuosi sitten, uutispäällikkö Matti Pietiläinen julisti, että se pyrkii heti alusta alkaen olemaan ”ärhäkkä valtakunnallinen uutiskone”.
Kova menestys valtakunnallisessa uutiskilpailussa toi puheille katetta.
– Tulos on osoitus sitoutuneiden tekijöiden uutisnälästä ja hyvästä perustyön tasosta, Pietiläinen sanoo.
– Koko porukka on halunnut toimia alusta asti tiiviinä tiiminä. Sen ansiosta näin pieni toimitus pystyi menestymään valtakunnallisessa uutiskisassa, jossa muut toimijat ovat monta kertaa isompia.
Journalisti-lehti on tehnyt uutisvoittoselvitystään jo vuosien ajan. Uusimman vertailun mukaan STT:n lainaamien uutisten määrä laski hieman edellisvuodesta. Vuonna 2016 siteerattuja uutisia tehtiin 1379, kun viime vuonna niitä oli 1243.
Siteerattuja uutisia teki kaikkiaan runsaat 40 toimitusta. Yle oli vertailun ykkönen myös edellisvuonna. Uutissuomalaisen julkaisijalehdistä kärkikymmenikköön sijoittuivat Keskisuomalainen (viides) ja Savon Sanomat (kahdeksas).
Uutissuomalainen oli viime vuonna yhdeksän lehden yhteinen uutistoimitus. Sen juttuja julkaisivat Aamuposti, Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, Karjalainen, Keskisuomalainen, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa.
Tämän vuoden alusta toimituksen tuotantoa on alettu julkaista useissa kaupunkilehdissä, muun muassa Helsingin Uutisissa, Länsiväylässä ja Vantaan Sanomissa.
STT:n eniten siteeraamat viestimet 2017 1. Yle 207 siteerattua uutista
2. Helsingin Sanomat 182
3. Uutissuomalainen 125
4. Lännen Media 88
5. Keskisuomalainen 86
6. Ilta-Sanomat 85
7. Iltalehti 71
8. Savon Sanomat 64
9. MTV 55
10. Aamulehti 33 Lähde: Journalisti-lehti/STT